Koodausta Pyhämaan koulussa
/ Koodaus
Kävin eilen parin kuukauden tauon jälkeen Pyhämaan koululla opettamassa koodausta. Ensimmäinen tunti oli 3.-4.-luokkalaisille ja seuraava 5.-6.-luokkalaisille.
Pyhämaan koulu on lähiseudun vanhempia kouluja, perustettu 1892. Tuolloin ei ole tietokoneita, ei ollut ehkä edes sähköä. Vai oliko? Opiskeltiin tuolloin kynttilän vaiko päreen valossa?
Opettaminen ei tuntunut lainkaan työltä – juuri silloin opettaminen onkin parhaimmillaan. Pyhämaan koululla opetan tosin ilman korvausta – kylämme Pyhämaan pientä kyläkoulua pitää tukea kaikin tavoin. Hyvän mielen siitä saa palkakseen – niin minä kuin koululaisetkin.
Animaatioita syntyy vauhdilla
Näytin tekemästäni koodauksen perusteet -internet-kurssista muutaman opetusvideon, kertasin toistorakenteiden merkityksen ja kerroin ohjelmasäikeistä. Esimerkkinä käytin tekemääni animaatiota, jossa valas nielaisee miehen paatteineen. Tarkoituksena ei kyllä ole olla väkivaltainen. … Toinen opetusvideo esitteli sitä, miten Scratch:illä voi tehdä pelin, jossa hahmo ajaa toista takaa. Minun kohdallani itikka ajoi takaa perhosta. 🙂 Pyhämaan koulussa koodaustunneilla käytettiin sekä Scratch JR:ää että Scatchia (scratch.mit.edu). Oppilaat ovat jo sen verran tottuneet koodaukseen, että tekevät mieluummin Scratchillä, joka on samalla vaikeampi, mutta myös kovasti paljon monipuolisempi kuin pikkuveljensä JR. Työksiantonani oppilaille oli tehdä animaatio, jossa hahmoilla on useampia ohjelmasäikeitä. Yksi tyttö teki animaation, jossa kaksi virtahepoa (joilla oli ihme kyllä) siivet, lentävät piruetteja kauniin symmetrisesti. Naapurioppilas teki peli,jossa ankka pelaa palloa… Kolmas teki Scratch JR:llä jotakin, jossa velhot seikkailivat, neljäs lensi Scratchissä helikopterilla… Tuntui, että oppitunti loppui juuri kun vasta päästiin alkuun. Lähetin oppilaiden vanhemmille Wilmalla viestin, jossa kerroin käyttämistämme koodausohjelmista ja mistä se löytää. Scratch JR ja Scratch, molemmathan ovat vielä ilmaisia. Arvelin myös, että oppilaat ovat varmasti innokkaita opettamaan vanhemmilleenkin koodauksen alkeet. On siinä vanhemmille tekemistä!Koodaus vieläkin hyvin usein suuri kysymysmerkki
Liian monessa koulussa koodaus on vielä suuri kysymysmerkki. Liian monessa koulussa uskotaan, että koodaus liittyy jotenkin matematiikkaan. Tai, että koodaus on pelien tekemistä. Väärin ja taas väärin. Olen tarjonnut koodauksen opetusta monille kouluille, mutta alkuinnoksen jälkeen (syksyllä 2016) kysyntä on lopahtanut. Uusi OPS toi niin paljon muutakin uutta mukanaan ja opettajat ovat nääntymäisillään työmääränsä alla. Pyhämaan koulussa tilanne on kuitenkin aika hyvä ja koodaus ei pidetä minään mörkönä. On lähes uskomatonta, miten nopeasti lapset oppivat, myös koodaamisen. Toivon, että he vielä sisäistäisivät koodauksen perusidean ja merkityksen laajemminkin kuin vain tietokonemaailmassa: koodaus on pohdintaa ja ohjeiden laadintaa. Tietokoneelle. Tai vaikka itselle. Pohtiminen ja suunnittelu on vaativaa, se pakottaa pysähtymään ja miettimään. Mutta se on juuri sitä, mitä meidän kaikkien pitäisi tehdä enemmän.Tags: Scratch, Scratch JR
Leave a Reply