QlikView-kurssi Paasitornissa Hakaniemessä
/ Koulutus
OUGF-seminaarin jälkeen heti QlikView-kurssin pito Hakaniemen Paasitornissa yhteistyössä Ari Hovi Oy:n kanssa. QlikView-koulutusta jo vuodesta 2011… Jos oli hieno ajokeli tiistaina ajaa Pyhämaasta Hämeenlinnaan, niin sitä se oli myös keskiviikkona Vanajanlinnasta Helsinkiin. Merimaisemat puuttuivat, mutta olihan siellä järviä matkalla. Saaristosta ei paljoakaan tietoa, tosin.
Sitikka parkkiin Hanasaaren tienoille ja kävely metroon. Uskomattoman hyvin uusi metronjatke toimii, vaikka kestihän sen rakentaminen pitkään ja maksoi satoja miljoonia enemmän kuin piti. Satoja miljoonia, sitä laskuvirhettä on vaikea käsittää, mutta samanlaisia virheitä tuntuu tulevan julkisella puolella jatkuvasti.
QlikView-koulutus hellesäässä
Metrojunia kulkee parin kolmen minuutin välein, mutta silti ihmisillä on kiire ja monet juoksevat. Minulle äärimmäinen esimerkki kiiireestä oli se, kun näin huhtikuussa sokean juoksevan metron liukuportaita alas. Tai en tiedä, oliko hän sokea, mutta mustat lasit hänellä oli ja sokean keppi kädessään. Ei kompastunut edes portaiden loppupäässä, ihme kyllä. Siitä en tosin ole varma, ehtikö metrojunaan. Mutta seuraava tuli 2 minuutin kuluttua. Kannattiko vaarantaa oma henkikultansa?
Mukava QlikView-koulutus mukavalle ja pienelle kurssilaisryhmälle. Paasitorni on erinomainen paikka järjestää kursseja ja seminaareja. Ystävällinen – tavattoman ystävällinen – henkilökunta ja vaikuttava ja samalla rauhoittava ympäristö. Hyvä ruoka, ei mitään, mistä tulisi mieleen valittaa ja toivoa parannusta. Paasitornin toimitusjohtajakin morjestaa. Suosittelen.
Tietojen lataamista QlikView:n tietokantaan eri lähteistä, synteettisia avaimia, liitoksia, concatenate-tekniikkaa, näytön objektien kehitystä, set analysis -tekniikkaa. Vaikka mitä. QlikView:ssä on miljoona eri ominaisuutta ja miljoona mahdollisuutta. Helppo, mutta samalla hyvin erilainen business intelligence -väline verrattuna ”perinteisiin” bi-välineisiin – jotka taitavat perinteisyyden sijaan pian olla jo osa historiaa. Aika harva puhuu enää Cognoksesta tai Business Object:ista. Tai OBIEE:sta.
Ilokseni suuri helsinkiläinen yritys ilmoitti kaipaavansa SQL-kurssia, tosin vasta lomien jälkeen.
Saariston IT:n markkinointiosaaminen ei ole valtakunnan huippua, mutta SQL- ja Qlik-osaaminen sitä kyllä on. SQL- ja Oracle-kursseja jo vuodesta 1994, niin Suomessa, Euroopassa kuin Lähi-Idässäkin. Ja asiakkaiden skaala on valtava, maantieteellisinä ääripäinä Lapin sairaanhoitopiiri Rovaniemellä ja Abu Dhabin sheikin hovi Yhdistyneissä arabiemiraateissa. Tai Burgan Bank Kuwaitissa ja Oraclen koulutuskeskus Richmondissa Lontoon liepeillä…
Huomenna perjantaina on QlikView-kurssin viimeinen päivä, kurssilaiset ovat oppineet paljon. Sitten Citroen C6:n keula kääntyy kohti lounais-saaristoa, viikonloppuna ohjelmassa mm. melontaa, kylätapahtuma, uintia ja pyöräilyä.
Eiköhän tämä ole ihan hyvä viikko.
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.
Leave a Reply